Vuoden 2025 viimeiset ajatukset

Voi minua onnetonta, ajattelin hetken. Kirjoituspää ei ole ollut päällä, ja siksi tämäkin sivusto on ollut pitkään hiljaa. Ei ole tullut kirjoitettua elämästä, kuolemasta eikä siitä kaikesta siltä väliltä. Vuosi 2025 hiipuu loppua kohti, ja vuosi 2026 seisoo jo kynnyksellä.

Suotakoon kirjoittamattomuus anteeksi. Keväällä päättyi parin vuoden opiskelu, ja sen jälkeen oli tarve pysähtyä. Hengähtää. Kesä kului pääasiassa mökillä, tuttujen askareiden parissa. Välillä laskettiin vene vesille, välillä ei tarvinnut tehdä sitäkään.

Samalla tuli elettyä pisin työttömyysjakso pitkään aikaan. Näihin aikoihin verrattuna se oli lopulta melko lyhyt hetki, mutta riittävä hidastamaan. Aluksi oman ajan runsaus tuntui ylelliseltä. Sitten kävi niin kuin usein käy: ilman aikatauluja ” immeinen alkaa löystyä ”. Päivät menettävät rajansa.

Loppuvuodesta arki palasi hetkeksi töiden myötä, ja rytmi löytyi uudelleen. Ai niin… syksyllä kävi taas näin: opiskelupaarma pääsi puraisemaan, ja siitä seurasi ensin ajatus, sitten päätös.

Tuleva vuosi tuo siis mukanaan uuden haasteen: AMK. Kysyin tekoälyltä, keksisikö se tälle kirjainyhdistelmälle muun merkityksen kuin ammattikorkeakoulu. Se vastasi:

AMK = Aivot Maksimaaliseen Käyttöön.

Olkoon se tavoite. Katsotaan, kuinka käy.

Vuosi 2026 jatkaa nahanluontia, joka alkoi jo vuonna 2023. Mitä se tarkoittaa, selviää ehkä vasta jälkeenpäin. Tai kirjoituksissa, kun sen aika on.

Ajatus kuolla onnellisena

Tämän vuoden uutiset ja eräiden taiteilijoiden poismenot ovat pysäyttäneet ajatuksen äärelle: millaista on kuolla onnellisena? Jotkut lähtevät liian aikaisin. Ehtiikö silloin tietää, oliko onnellinen vai ei?

Ne, jotka saivat tehdä sitä, mitä rakastivat, saattoivat tuntea itsensä onnekkaiksi. Ehkä onnellisiksikin. Toisille elämä taas oli liikaa. He eivät nähneet tietä eteenpäin. Kun elämä päättyy oman käden kautta, ymmärrys ei riitä. Sitä voi yrittää – ja silti ei voi.

Ajatus siitä, ettei ihminen näe muuta vaihtoehtoa, on raskas kantaa.

Haluan silti uskoa, että aina on olemassa parempi ratkaisu. Aina.

Mitä toivon vuodelta 2026

Viisautta elää tavallisia päiviä. Kykyä oppia uutta. Terveyttä ja armollisuutta. Mahdollisuutta rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Konkreettisesti: blogisivun rauhallista kehittämistä ja parempaa käyttöä, hyviä kalareissuja ja isoja kaloja, metsästyspäiviä, lämmintä kesää.

Onnea jokaiselle – sellaisena kuin se kullekin näyttäytyy.