Avainsana: tulenhaltija
-
Vuoden 2025 viimeiset ajatukset
Voi minua onnetonta, ajattelin hetken. Kirjoituspää ei ole ollut päällä, ja siksi tämäkin sivusto on ollut pitkään hiljaa. Ei ole tullut kirjoitettua elämästä, kuolemasta eikä siitä kaikesta siltä väliltä. Vuosi 2025 hiipuu loppua kohti, ja vuosi 2026 seisoo jo kynnyksellä. Suotakoon kirjoittamattomuus anteeksi. Keväällä päättyi parin vuoden opiskelu, ja sen jälkeen oli tarve pysähtyä. Hengähtää.…
-
Loppu, joka kantaa alkua
Elämässäni on jälleen käsillä uudenlainen luopumisen ja alun aika. Olen saanut olla kaksi vuotta oppisopimuskoulutuksessa – ja nyt eletään tämän elämänvaiheen viimeisiä päiviä. Sydämeni täyttää kiitollisuus: olen saanut opiskeltua itselleni uuden ammatin, nähnyt aivan toisenlaisen työelämän ja sen toimintatavat – ennen kaikkea olen saanut kohdata valtavan määrän uusia ihmisiä. On ollut etuoikeus kulkea hetki rinnakkain…
-

RISTEYKSESSÄ
Kevät tuo mukanaan tienhaaroja – päätöksiä, jotka voivat muuttaa suuntaa. Mikä on oikea valinta? Ehkä sellaista ei olekaan. Ehkä on vain erilaisia polkuja, joista jokainen voi olla oikea, jos sen takana pystyy seisomaan. Siksi mututuntuma on tärkeä – sydän tietää usein, minne mennä. Monet parhaista valinnoistani olen tehnyt tunteella. Kun päätös tulee sydämestä, sitä ei…
-

Pitkästä aikaa…
Vihdoinkin sain itsestäni irti ja rupesin kirjoittamaan. Tosi pitkä tauko tuli tässä kirjoittelussa, mutta ei vaan tuntunut tähän aikaa löytyvän. Mutta asiaan siis…pidin tuossa kesälomaa ennen ja jälkeen juhannuksen. Suunnitelmahan oli mennä lomalla Inarijärvelle. Reissu toteutui parhaalla mahdollisella tavalla. Hieman alkuvaikeuksia tosin aiheutui venetrailerin valoista, mutta nekin saatiin jotenkin ratkaistua. Sunnuntai-iltana matka alkoi kohti Nellimiä…